Kirkosta eroaminen© Pakanatieto-yhdistys ry"Olin 18-vuotias, kun erosin kirkosta. Olisin halunnut erota jo pari vuotta aiemminkin, mutta vanhempani eivät antaneet suostumustaan. Heidän loputkin haaveensa kirkkohäistäni romuttuivat siihen, etten käynyt rippikoulua. Niinpä sitten viimein tulin tilanteeseen, jossa minun oli juridisesti mahdollista erota kirkosta itsenäisesti ja tein sen. Päätös erota kirkosta oli varmasti ensimmäisiä itsenäisiä tekojani ja siksi se on piirtynyt hyvin mieleeni. Olin ollut pakana jo monta vuotta ennen eroani, mutta siltikin päätöksen teko oli vaikeaa. Ottaen huomioon sen, että koko pienen ikäni olin kuullut kristinuskon "sanaa", ei ollut mikään ihme, että visiot helvetin tulesta ja jumalan kostosta pyörivät päässäni ennen eroa. Kristinusko näyttäytyy lapselle hiukan toisenlaisena kuin aikuisille; pelko helvetistä ja Saatanasta on lapselle todellista ja "rakkauden uskonnon" kuva piirtyy mieleen uhkaavana. Jumalan rangaistuksen pelko oli kuitenkin viimein se tekijä, joka kypsytti päätökseni. Tunsin omat jumalani ja tiesin, että sellaisella jumalalla, joka rankaisee minua oman omantuntoni ja arvomaailmani seuraamisesta, en tekisi mitään. Ymmärsin, ettei kristinuskon esittelemä jumala ja maailmankuva vastannut omia käsityksiäni ja elämyksiäni lainkaan. Päätöksessäni erota kirkosta oli mukana runsaasti uhmaa, sen myönnän auliisti. Halusin kertoa sekä kirkolle, että kristinuskon jumalalle, mitä heistä olen mieltä ja tein sen konkreettisesti valitsemalla pakanuuden. Eropapereita täyttäessäni minulta kysyttiin, halusinko keskustella päätöksestäni papin kanssa. En halunnut, vaan ilmoitin syyksi erooni toisen uskonnon valitsemisen. Muistan sen päivän, kun kävelin kirkkoherranvirastosta ulos. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja askeleeni olivat kevyet. Tunsin aloittaneeni jotain tärkeää, astuneeni oikealle polulle." Nykyisin kirkosta eroaminen on huomattavasti helpottunut; pelkkä kirjallinen (tai sähköinen) ilmoitus kirkkoherranvirastoon tai maistraattiin riittää ja ero astuu voimaan heti, kun sen voimaantuloa edelsi ennen kuukauden ns. harkinta-aika. Kirkosta voi erota vaikka nyt heti: www.eroakirkosta.fi. Edelleenkin alaikäisten asema on uskonnonvapauden kannalta heikko ja käytännössä lapset ovat vanhempien uskonnollisen määräysvallan alaisia. Enemmän tästä aiheesta muistiossa Alaikäisen uskonnonvapaus. Mikäli haluaa välttyä maksamasta kirkollisveroa eronsa jälkeen, kannattaa erota loppuvuodesta, sillä vuoden kirkollisverot peritään myös henkilöltä, joka kuuluu kirkkoon tammikuun alussa, vaikka hän eroaisi myöhemmin samana vuonna. Kirkosta voi siis tietyin varauksin erota nykyisin helpommin kuin ennen, mutta helppouden ei pitäisi antaa muokata päätöstä liiaksi. On muistettava, että kirkkoon kuuluva henkilö tukee kristinuskoa konkreettisesti ja ero kirkosta on myös tuon uskon kyseenalaistamista. Kirkosta ei Pakanatieto-yhdistyksen kannan mukaan tulisi erota vain siksi, ettei halua maksaa kirkollisveroa. Uskontokunnasta eroamiseen tulisi paneutua yhtä huolella kuin siihen liittymiseenkin; on kyseessä hengellinen valinta ja kannanotto, ei uskonnollinen shoppailu. Ero vaikuttaa myös siihen, miten eronnut henkilö solmii avioliiton, miten hänen lapsensa saa nimen, miten hänet haudataan jne. Kirkosta eronnut ei saa kirkkohäitä, ellei hän liity uudelleen kirkkoon. On myös mahdollista, ja luonnollistakin, että hautaan siunaaminen papin toimesta jää eronneelta saamatta. Lohduttautua voi kuitenkin sillä, että ilman kirkkoakin on mahdollista tulla toimeen mennessään naimisiin, saadessaan nimeä ja kuollessaan. Itse asiassa kirkon seremoniat ovat luonteeltaan tylsiä ja kaavamaisia, kun niitä vertaa esim niihin vaihtoehtoihin, joita vaikkapa Pro-seremoniat tarjoaa, puhumattakaan tietysti itse räätälöidyistä pakanallisista seremonioista. Kirkosta eroa ei toisaalta tulisi ottaa liian vakavasti; kristinuskon jumalakaan ei ole sitä tyyppiä, joka hylkää lapsensa, jos tämä eroaa kirkosta. Kirkot, seurakunnat ja uskonnolliset yhdyskunnat ovat instituutioita, jotka luovat yhteisöjä. Näiden yhteisöjen ulkopuolella on täysin mahdollista harjoittaa myös kristinopin mukaista elämää. Monesti henkilöllä on vakiintunut suhde jumalaansa ja oma tapansa noudattaa Jeesuksen opetuksia, jotka saattavat jopa olla ristiriidassa kirkon opetusten kanssa. Voi myös olla, että henkilö kokee kirkon poliittisen aktiivisuuden tai yhteisöllisyyden ahdistavana ja haluaa keskittyä kokemaan uskontoaan vain henkisenä elämyksenä, ei yhteisönä. Vaikka kirkosta eroaminen saattaa aiheuttaa henkistä kuohuntaa ja epävarmuutta, jumalan rangaistuksen pelosta sitä ei kannata jättää tekemättä. Pelon alaisuudessa eläminen on epäterveellistä ja jokaisella on oikeus kokeilla myös uskonnollisia siipiään ja tutustua omiin näkemyksiinsä kaikessa rauhassa. Kristillisen kasvatuksen jättämät jäljet kulkevat pakanankin mukana pitkään ja niihin pitäisi suhtautua kuin mihin tahansa psyykkisiin lukkiutumiin ja traumoihin. On olennaista luottaa itseensä ja siihen, että itse löytää itselleen sopivan polun tai polku itsen.
Uusimmat kirjoitukset USKONNONVAPAUS: Uskonnollinen tasavertaisuus / Katsomuksellinen tasavertaisuus LASTEN USKONNONVAPAUS: Uskonnonvapauslain ikärajat / Alaikäisen uskonnonvapaus / Lainsäädännön puolueellisuus / Uskonnonopetus peruskoulussa / Ahdaskatseinen vai avarakatseinen kasvatus? / Perheen katsomuksellinen yhtenäisyys PAKANA JA KIRKKO: Uskonto ja kulttuuri / Tapakristityt / Kirkkoon kuuluminen / Kirkosta eroaminen / Pakana kristillisissä tilaisuuksissa / Seksuaalinen tasavertaisuus ja uskonto / Kansankirkko vai valtionkirkko? PAKANUUS: Pakanuuden määritelmä / Pakanuuden UKK / Yksilölliset pakanauskonnot / Ulos kaapista / Pakanayhdistykset LISÄÄ AJATTELEMISTA: Wiccan rekisteröinnistä / Profeetta Muhammedia esittävistä pilakuvista / Saatananpalvonta MUUALLA JULKAISTUA: "Nuorisosatanismi" nimityksenä / |
