Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Perkele kuuluu luonnonvoimien jumaluuksiin. Hän on Ukko Perkele, voimallinen ja elävä ukkosenjumala. Nimitykseen "Ukko" on liitetty kansanuskon ajalla paljon kristillisiä vaikutteita, joista vähin ei ole ylijumala-lisätitteli. Ylijumala Perkele kuitenkin on, muttei kristillisessä merkityksessä, vaan hän on nimenomaan ylisen, taivaan, jumala. Perkele yhdistetään erityisesti ukonilmoihin, mutta myös sateeseen.

Kristittyjen Raamatussa ei ole enää vuosikausiin käytetty Saatanan synonyymina Perkelettä; nimestä luovuttiin, koska sen koettiin tarkoittavan nimenomaan muinaista ukkosenjumalaa. (Tieto on hankittu Ytimennävertäjien toimesta keväällä 2004 kirjeenvaihdossa erään raamatuntutkijan kanssa.) Ikävä kyllä kukaan ei tainnut kertoa nimenmuutoksesta nk. suurelle yleisölle, josta syystä vieläkin käytetään Perkeleen nimeä merkitsemään nimenomaan kristinuskon Saatanaa.

Olin siinä onnekkaassa tilanteessa, että minut esiteltiin Perkeleelle. Olenhan perkelistin kanssa naimisissa, joten eipä ollut ihme, että päädyin siis tuttavuutta hieromaan tämän ukkosenjumalan kanssa. Kun otolliseen maaperään vielä yhdistetään viime vuosien upeat ukonilmat, en olisi voinut olla huomaamatta Perkelettä. Kunnioituksesta puolisoni valitsemaa jumalaa kohtaan en halunnut ensin omista suomenjuurisista elämyksistäni edes juuri kertoa, mutta päätin sitten kuitenkin ottaa asian käsittelyyn täälläkin.

Minun kokemukseni Perkeleestä liittyvät hyvin tiukasti ukonilmoihin ja niiden kokemiseen. Olen saanut elää paikoissa, joissa ukonmyräkät ovat hyvin konkreettisia ja niillä on myös vaikutusta arkielämään mm. sähkökatkosten ja kaatuilevien puiden kautta. Toisinaan on pelottanut, enkä koskaan ole oppinut esimerkiksi nukkumaan tai syömään ukkosen aikana. On vain voinut katsoa ja ihailla. Ihmisen mitättömyys ja voimattomuus ovat niitä asioita, joihin ukonilmat ovat huomioni kiinnittäneet, ja tietysti vannoutuneena pakanana nautin suunnattomasti, kun luonto kertoo ihmisille kaapin paikan. Tällaisena ruotuun palauttamisen elämyksenä olen ukkoset aina kokenut ja ollut siis itsekin nöyrä niiden taivaita repiessä.

Perkele alkoi näyttäytyä minulle varsinaisesti vasta toissakesänä, jolloin huomasin ukkospilvien muodostavan hahmoja, jotka tulkitsin Perkeleen kasvoiksi. Hahmot muuttuivat tietysti jatkuvasti, ikään kuin muuttaen jumalan ilmettä ja tunteita, mutta opin myös erottamaan selkeitä kasvonpiirteitä, joiden pohjalta uskalsin muodostaa käsityksen Perkeleen ulkonäöstä. Tämä on minulle melko harvinaista, en ole kovinkaan visuaalinen ihminen, vaan aistin maailmaani kokonaan muilla tavoilla. Kokemani Perkeleen ulkonäkö ei minun mielestäni ole ristiriidassa Jaskan piirtämän Perkeleen kotisivujen kuvan kanssa, yhdennäköisyys on itse asiassa melkoisen suuri. Viime kesänä erään erityisen voimakkaan myrskyn silmässä ollessani näin taivaalle muotoutuvan ristikkäisistä salamoista kuvion, joka vakuutti minut siitä, että kyseessä on todella Perkele; saman monogrammin, joka koristaa myös Perkeleen kotisivua.

Se, mikä Perkeleessä erityisesti kiinnitti huomiotani, oli se mielettömän jäntevä, puhtaan maskuliininen voima, joka hänestä säteilee. Kun Perkele myllertää taivaissa, hän ei ole vihainen, kuten monesti luullaan. Hän on yhtä aikaa raivoissaan ja riemuissaan. Perkele ilmentää raivossaan hyvin suurta riemua ja päinvastoin, on vain uskallettava tuntea se. Tietyllä tavalla ukonilman tarkkailu on masokistista, sillä nähdäkseen ja tunteakseen myrskyn olemuksen on antauduttava sille, oltava yhtä sen kanssa ja yhtä myös sen synnyttämän pelon kanssa.

Ukkonen puhdistaa ilmaa, sen huomaa kuka tahansa. Mikään ei tuoksu niin puhtaalta kuin ilma ukkosen jälkeen, eikä koskaan ole niin eläväinen olo – jos siis jäi henkiin. Ukkonen tarjoaa meille paitsi mahdollisuuden kohdata oman rajallisuutemme myös aloittaa alusta, puhdistaa pöytä turhasta roinasta, sananmukaisesti polttaa pois kaikki vanha ja kulunut. Hyvin käytännönläheisellä tavalla ukonilma tuo samalla taivaan lähemmäs maata. Matalapaine, joka ukonilmaa edeltää, on "taivaan painoa" vanhan kansan kielessä. Hengittäessämme emme aina muista olla ilmojen haltijoille kiitollisia, mutta ukkosen jälkeen tunnemme tätä kiitollisuutta hyvin suuressa määrin. Ukkosen jälkeen lankeava sade tuntuu vilvoittavalta ja ravitsevalta, kasvitkin näyttävät huokaavan helpotuksesta sitä juodessaan.

Koen pystyväni hyvin suoraan kommunikaatioon Perkeleen kanssa, tosin painotus on minun kohdallani lähinnä kuuntelussa. Mitään hetkeä en ole kokenut niin hyväksi uhrin antamiseen kuin ukkosen hetkeä. Perkeleen energia on hyvin suoraa, eikä hänellä näytä olevan aikaa runomuotoiselle jutustelulle. Perkeleeltä pyydetyt asiat pyydetään heti, suoraan ja rehellisesti, eivätkä ne koskaan saisi pohjautua millekään muulle kuin aidolle tarpeelle. Perkeleen kanssa ei tehdä myöskään kauppoja, tämä jumaluus ei ole lahjottavissa tai ohjailtavissa. Mutta kaikkein mahtavin jumalistamme Perkele epäilyksettä on ja uskoakseni myös juuri se taho, jota kannattaa pyytää avuksi uussuomalaisen uskonnollisuuden herättämisessä. Perkele elää suomalaisten sydämissä vieläkin, jos ei muuten, niin suosittuna kirosanana. Perkeleessä ei ole pisaraakaan Tapion hidastempoista vehreyttä, vaan teräksenlujaa tahtoa sen tilalla, joten tahtoa ja nopeita tuloksia tuomaan hän on hyvä valinta.