Putkiaivot ja henkiaisti© YtimennävertäjätLa 17.11.2006
Tällainen "selittäminen" on loistava esimerkki putkiaivoisuudesta: uudet löydöt tulkitaan oman maailmankuvan mukaisesti, kyseenalaistamatta mitään. Ilmeisesti aivotutkijoille ei ole edes tullut mieleen, että kyseinen aivoalue voitaisiin yhtä hyvin tulkita myös aistikeskukseksi. Samalla logiikallahan voitaisiin nimittäin väittää, että esimerkiksi aivojen näkökeskus "selittäisi" näköhavainnot: kun näkökeskusta ärsytetään, ihminen tulkitsee näkevänsä valoa, värejä ja muotoja. Normaalisuuntahan on tunnetusti päinvastainen – silmät vastaanottavat informaatiota, jonka aivojen näkökeskus käsittelee, minkä seurauksena tulkitsemme näkevämme valoja, värejä ja muotoja. Eihän se, että näkökeskusta ärsyttämällä saadaan koehenkilö näkemään olemattomia, suinkaan sulje pois sitä, että näkökeskus kuitenkin suurimman osan ajasta käsittelee aistielinten lähettämää todellista informaatiota. Vastaavasti ei sekään, että tiettyä aivoaluetta ärsyttämällä saadaan koehenkilö aistimaan jonkin sellaisen olennon läsnäolo jota kaikki muut eivät välttämättä aisti, sulje pois sitä, että kyseinen aivoalue saattaa suurimman osan ajasta käsitellä toistaiseksi tuntemattoman aistin lähettämää todellista informaatiota. Vasta-argumentiksi ei riitä sekään, että kyseessä olisi todellinen aistimus vasta kun kaikki vastaanottavat saman informaation – että "henkiolentoja" ei ole olemassa, jos joku ei niiden läsnäoloa havaitse. Esimerkiksi vanhukset eivät kuule enää heinäsirkkojen siritystä, eivätkä välttämättä näekään niin pieniä otuksia (aivan kuten eivät näe pientä tekstiäkään). Kun sitten lapsenlapsi kirmaa kedolla jonkin kuulemansa ja näkemänsä olennon perässä, vanhuksella ei ole mitään keinoa tietää aistihavaintojensa perusteella, onko kyseessä todellinen heinäsirkka vai lapsenlapsen mielikuvituksen kehittämä leikkikaveri. Ehkä henkiaistin kohdalla tilanne on juuri tämänkaltainen: kaikilla tämä aisti ei ole yhtä kehittynyt, joten kaikki eivät havaitse samaa kohdetta samalla hetkellä. Näin kohteen "todellisuus" jää kiistanalaiseksi. Voi myös olla, että tämä aisti on sittenkin kaikilla melko hyvin kehittynyt, mutta sen käyttö vaatii enemmän keskittymistä, koska sitä käytetään hyvin epäkonkreettisella tasolla. Toisin sanoen suurin osa aistihavainnoista jää rekisteröimättä, koska kukaan lähellä oleva ei kysy: "Aistitko tuossa samanlaisen hengen kuin minä?" Tilanne on verrattavissa kuuloaistiin. Oletetaanpa, että joukko ihmisiä on meluisassa ravintolassa kuuntelemassa ympäristöään. Kun he myöhemmin vertailevat tietyllä kellonlyömällä kuulemiaan asioita, yksi voi kertoa kuulleensa, kuinka kaksi miestä keskusteli osakkeista. Toinen voi kertoa kuulleensa, kuinka kaksi naista keskusteli saippuaoopperoista. Kolmas kertoo kuulleensa, kuinka tuntematon pariskunta leperteli. Kukaan henkilöistä ei ole kuullut niitä keskusteluja, joita joku toinen on kuullut, joten yhteinen todellisuus puuttuu. Silti he uskovat, että muut ovat todellisuudessa kuulleet sen mitä sanovatkin kuulleensa. Tilanne voi olla sama henkiaistin kohdalla – sillä erotuksella, että jäykästä maailmankuvasta johtuen kukaan ei nyt usko, jos joku kertoo aistineensa henkiolennon.
Takaisin Jaskan pääsivulle |