Kaikki tekstit & kuvat © Ytimennävertäjät

Shamanismi on tutkimuksessa määritetty seuraavanlaisten kriteerien kautta:

1. SUULLINEN

Uskonnot ja uskomusperinteet voidaan jakaa kahtia kirjauskontoihin ja suullisiin traditioihin. Kirjallinen traditio on edellytys uskonnon leviämiselle synnyinseutunsa ulkopuolelle, ja kaikki suuret maailmanuskonnot kuuluvatkin kirjauskontoihin. Kirjauskontoja ovat esim. kristinusko, juutalaisuus, islamilaisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus, konfutselaisuus ja shintolaisuus. Suomalaista muinaisuskoa ei ole aikoinaan pantu kirjoihin. Vasta myöhemmät tutkijat ovat keränneet säilyneet rippeet talteen.

2. ETNINEN

Toinen jako voidaan tehdä perustettujen ja etnisten uskontojen välillä. Etniset uskonnot ovat kehittyneet kullakin kansalla tai heimolla aikojen saatossa, ja ovat siksi täysin riippuvaisia kulttuuritaustastaan. Niitä ei myöskään voi ymmärtää ilman kulttuurista viitekehystä. Sen sijaan perustetut uskonnot ovat seurausta yhden henkilön, nimittäin puolijumalallisen messiaan tai profeetan, toiminnasta tai innoituksesta. Perustettuja uskontoja ovat mm. kristinusko (Jeesus Kristus), islamilaisuus (Muhammed), zarathustralaisuus (Zarathustra), taolaisuus (Lao-Tse), kungfutselaisuus (Kungfutse), buddhalaisuus (Siddhartha Gautama) ja jainalaisuus (Mahavira). Usein perustetut uskonnot ovat myös kirjauskontoja. Kirja perustuu tällöin perustajan opetuksiin. Hindulaisuus on ainoa etninen uskonto, joka on saanut maailmanuskonnon statuksen.

Suomalainen muinaisusko voidaan nähdä jatkumona, jonka syntyhetki liittyy ensimmäisiin jääkauden jälkeen Suomen alueelle saapuneisiin mesoliittisen kivikauden metsästäjä-keräilijöihin. Tämä tapahtui noin 10 000 vuotta sitten. He toivat mukanaan omat tapansa, uskomuksensa ja jumalansa. Sen jälkeen on tullut useita väestöaaltoja, ja näiden kaikkien mukana on tietysti tullut myös uskonto. Pääsääntöisesti rannikoilta on pidetty yhteyksiä naapureihin, ja rannikolle mahdolliset tulokkaatkin ovat useimmiten asettuneet. Uskonnot ovat jatkuvasti vastaanottaneet uusia lisäyksiä, sekoittuneet toisiinsa tai jopa vaihtuneet kokonaan uusiin. Silti kerrostumia penkomalla on mahdollista löytää vanhaakin ainesta.

Etninen uskonto on aina kiinteästi sidoksissa kansaan ja sen kulttuuriin, ja siksi onkin paikallaan käsitellä lyhyesti suomalaisia. Tätä kautta voi hahmottaa etnisen uskonnonkin vaiheita paremmin.

Nykyiset suomalaiset etnisenä ryhmänä ovat peräisin Etelä-Suomen rannikkoalueilta. Suomalaisuuteen johtanut kehitys sai alkunsa juuri rannikon ja sisämaan kielten ja kulttuurien jatkuvasta eriytymisestä: rannikoilla (ja Virossa, jonne oli tiiviit yhteydet) alkoi kehittyä kantasuomi, sisämaassa kantasaame. Suomalaiset ovat vasta toisella kristillisellä vuosituhannella levittäneet kulttuurinsa sisämaan asukkaiden keskuuteen "suomalaistaen" nämä. Pohjois-Suomen alkuperäisasukkaat, joista nykyiset saamelaiset polveutuvat, ovat ainakin kielellisesti läheistä sukua näille sisä-Suomen muinaisille asukkaille. Suurin osa Suomesta on siis ollut jossain vaiheessa tämän kantasaamelaisen väestön hallussa. Saamelaisilla onkin vähäisemmästä vieraasta vaikutuksesta johtuen säilynyt suomalaisia paremmin vanhoja uralilaisille ja muille Euraasian pohjoisille kansoille yhteisiä uskomuksia.

3. EURAASIALAINEN

Kuuluisa shamanismin tutkija Mircea Eliade käytti nimitystä "shamanistinen" hyvin erilaisista uskomusjärjestelmistä, mutta nykyään suositaan rajatumpaa mallia, jonka mukaan shamanismi liittyy ensisijassa ainoastaan Euraasian pohjoisten kansojen perinteisiin. Niinpä intiaanien tai polynesialaisten "shamanismi" ei olisikaan uskontotieteen näkemyksen mukaan puhdasta shamanismia. Kyse on tietysti siitä, että tietyt pohjoiseuraasialaiset kulttuuripiirteet on valittu shamanismin kriteereiksi, ja tällaisia piirteitä ei aivan vastaavina esiinny missään muualla, vaikka Amerikka onkin virallisen tietämyksen valossa asutettu Pohjois-Euraasiasta käsin.

Koska lukuisia yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy eri puolilta maailmaa, ei mielestäni ole syytä rajata shamanismia pelkästään euraasialaiseksi ilmiöksi. Silti on otettava huomioon myös esim. intiaanien oma mielipide. Pentikäisen mukaan eräs intiaani oli happamasti tokaissut määritelmistä: "Nyt meidän lääkemiehemme ovat kuulemma shamaaneja."

Sen sijaan voidaan shamanistisia kulttuureja jakaa sen mukaan, kuinka paljon ne muistuttavat sitä kulttuuria, josta shamaani-sana on lähtöisin. Juha Pentikäinen jakaa kulttuurit seuraavasti:

1. Kulttuurit, joilla on käsitemalli "shamaani". Näitä ovat ainoastaan eräät Siperian tunguusilaiset kansat.
2. Kulttuurit, joilla on sama ilmiö, vaikka shamaanin nimitys on erilainen. Näitä ovat useimmat pohjoisen Euraasian kulttuurit, mukaan lukien uralilaisten (suomensukuisten) kansojen ylläpitämät.
3. Kulttuurit, joilla on verrattavissa oleva ilmiö. Näitä ovat esimerkiksi Amerikan intiaanien tai polynesialaisten kulttuurit.
4. Kulttuurit, joilta tämäntyyppinen ilmiö puuttuu. Näitä ovat esimerkiksi afrikkalaiset perinteet; niissä ei ole henkimatkoja tekevää shamaania, vaan henget ottavat valtaansa sikäläisen noidan (possessio).

Kolmen ensimmäisen luokan kulttuurien kohdalla voidaan mielestäni puhua shamanismista, koska kyseessä kuitenkin on verrattavissa oleva ilmiö. Niinpä tällä sivulla sisällytetäänkin shamanismi-ilmiön piiriin myös Amerikan intiaanien kulttuurit.

4. EKSTAASITEKNIIKAT

Ekstaasitekniikat virittävät shamaanin eräänlaiseen transsiin, jonka avulla hän kokee muita todellisuuden tasoja. Tunnetuimpia tällaisia keinoja ovat rummutus sekä psykoaktiivisten kasvien tai sienien käyttö. Shamaanin tavoittelema tila on yleensä niin syvä ja "sisäänpäin" suuntautuva, että hän ei ole enää läsnä tässä maailmassa. Tässä shamanistinen henki- tai näkymatka eroaa esim. tavallisimmista uuspakanoiden suosimista visualisaatiopohjaisista tekniikoista, joissa tietoisuus tästä maailmasta yleensä säilyy.

Tosin shamaani voi parantaa tai tehdä magiaa normaalissakin tietoisuuden tilassa; näkymatka on monesti viimeinen keino, kun tietoisen mielen taidot eivät enää riitä. Ja tämän viimeisen keinon viimeinen keino - oikotie toiseen tietoisuudentilaan tai toiselle todellisuudentasolle pääsemiseksi - on huumaavan kasvin käyttäminen.

Esimerkiksi Carlos Castaneda kertoo noitaopettajansa don Juan Matusin antaneen hänelle psykoaktiivisia aineita siksi, että hänen järkensä oli liian sidottu arkitodellisuuteen. Kun todellisuuksien rajat oli lopulta murrettu niin, ettei järki enää pystynyt selittämään ilmiöitä "normaaleiksi", ei psykoaktiivisia aineita enää tarvittu. Michael Harnerin mukaan intiaaneilla shamanistinen transsi on usein kevyempi kuin euraasialaisilla.

5. SIELUKÄSITYS

Shamanistinen maailmankatsomus tuntee useamman kuin yhden sielun. Vapaasielu voi irtautua ruumiista unessa tai transsissa ja hakea tietoa. Ruumissielu on sidottu kehoon ja sen irtautuessa ihminen kuolee. Lisäksi saattaa olla henkisielu, joka on ylisukupolvinen, eräänlainen jälleensyntymäoppiin tai yhteisölliseen yhteismuistiin liittyvä tekijä.

Suomalaisessa muinaisuskossa ruumissielu oli nimeltään löyly. Nykysuomessa se tarkoittaa enää saunan "henkeä", mutta lähisukukielissä kuten virossa sanalla on yhä alkuperäisenkaltaisia merkityksiä. Löyly oli sidoksissa elintoimintoihin ja hengittämiseen. Löyly kuoli ihmisen mukana, se oli siis eräänlainen fyysisen kehon elämänkipinä. Jossain vaiheessa kehittyi uskomus, että löyly eli säädetyn ajan ja jatkoi elämäänsä loppuun saakka, vaikka ihminen olisikin kuollut ennenaikaisesti.

Henki- eli vapaasielu oli itse. Se liittyi mieleen ja persoonallisuuteen. Tämä sielu oli se, joka saattoi lähteä vaeltamaan, kun ihminen nukkui tai oli tajuton. Niin kauan kuin vainaja vielä muistettiin, hänen "itsensä" säilyi persoonallisena. Sen jälkeen se palasi osaksi kuolleiden "väkeä", kasvotonta massaa.

6. MAAILMAN KOLMIKERROKSISUUS

Shamanismin perusrakenteena pidetään maailman kolmikerroksisuutta. Ylisen ja alisen maailman välissä, tässä keskimmäisessä todellisuudessa, toimii shamaani eräänlaisena välittäjänä. Siperiassa ja uralilaisilla kansoilla maailmantasot yhdistää maailmanpuu, kun taas useilla indoeurooppalaisilla kansoilla (lähes kaikki Euroopan kansat sekä intian arjalaiset ja iranilaiset kansat) tässä tehtävässä toimii maailmanvuori. Skandinaavisen mytologian Yggdrasil-saarni tässä tehtävässä saattaa olla itäistä vaikutusta: Suomesta kun on heti jääkauden jälkeen siirtynyt väestöä Pohjois-Ruotsiin (ks. Suomalaisten alkuperä).

Ylisessä maailmassa asuivat jumalat, ja sinne shamaanilla oli harvoin asiaa. Alisessa taas asuivat kaikki muut henkiolennot ja kuolleet ihmiset. Yleensä shamaani teki matkansa aliseen maailmaan. Siellä hän saattoi toimittaa erilaisia tehtäviä: etsiä elävän mutta sairastuneen ihmisen kadonnutta sielua tai sielun osaa, hakea henkiopasta tai voimaeläintä tai taistella sairaushenkiä vastaan. Oikeastaan suurin osa shamaanin tehtävistä piti suorittaa alisessa maailmassa; ainoastaan joitain kalendaarisia (elinkeinovuoden kiertoon) liittyviä riittejä shamaani suoritti keskimmäisessä eli arkitodellisuudessa.

7. ELÄINHAHMOISET APUHENGET

Henkimaailmat ovat olennainen osa shamanismia. Siksi shamaani tarvitsee apulaisia, yleensä eläinhahmoisia, kaikilla tasoilla. Shamaanin henki ("itse") myös matkustaa usein eläimen hahmossa. Aliseen shamaani saattaa matkata kalan tai käärmeen hahmossa, yliseen taas vaikkapa linnun hahmossa tai maailmanpuuta myöten esimerkiksi oravan hahmossa.

Shamaanille saattoi kertyä uransa aikana useita apuhenkiä, joista kaikki eivät olleet eläinhahmoisia. Eskimoshamaanilla apuhenkenä saattoi olla shamaani-isoisä. Apuhenkien symbolina tässä maailmassa oli yleensä jokin pieni esine tai nukke, jota shamaani varjeli tarkasti.

Apuhenkien, voimaeläinten ja toteemieläinten suhdetta tulen käsittelemään totemismi-kirjoituksessa joskus lähitulevaisuudessa.

8. SHAMAANIN ASEMA YHTEISÖSSÄ

Shamaani on myös arvonimi. Yleensä heimolla on vain yksi shamaani. Shamaani on ylin auktoriteetti henkisissä ja hengellisissä asioissa. Hän toimii niin papin, parantajan kuin tietäjänkin roolissa. Joskus shamaani voi olla myös maallisen vallan ylin käyttäjä eli heimon päällikkö.

Perinteisissä shamanistisissa kulttuureissa shamaaniksi ei pyritä eikä edes haluta, vaan henget valitsevat shamaanin. Yleensä shamaanin lapsuuteen liittyy traumoja, minkä seurauksena hänestä tulee epäsosiaalinen ja sisäänpäinkääntynyt erakko. Yhteisö pyrkii lietsomaan tätä epäsosiaalisuutta, koska se nähdään shamaanille olennaisena piirteenä. Shamaani saattaa olla myös sellainen, jonka nykylääketiede luokittelisi esimerkiksi epileptikoksi tai skitsofreeniseksi.

9. SHAMAANI TIETÄJÄNÄ

Shamaani tuntee heimoaan ja sen elinympäristöä koskevat syntytarinat, jotka ovat avain heimon menneisyyteen ja identiteettiin. Tietäjyys on oikeastaan avain kaikkiin muihin shamaanin tehtäviin: parantaessaan shamaani ottaa huomioon heimon perimätiedon taudin tai haavan aiheuttajasta; pappina toimiessaan shamaani ottaa huomioon perimätiedon jumalista, haltijoista ja hengistä.

Suomessa shamanismi kehittyikin kohti puhdasta tietäjyyttä. Olipa kyseessä parantaminen tai vuodenkiertoon tai elinkeinoihin liittyvän riitin suorittaminen, tärkeintä oli tieto: sanat, synnyt ja loitsut. Varsinaisia shamanistisia tekniikoita kuten transsiin vajoamista, aliseen matkaamista ja henkien kanssa taistelemista ei enää tarvittu.

Sanamagian synnyn voidaan katsoa liittyvän juuri siihen uskonnollisen elämän murrosvaiheeseen, kun suomalaismurteiden puhuma-alueella tietäjyys alkoi vähitellen korvata shamanismia, tietysti eri alueilla eri aikaan. Tämä lienee tapahtunut joskus maanviljelyn yleistyttyä eli eteläisessä Suomessa (johon kantasuomalaisten asuma-alue rajoittui; Keski- ja Pohjois-Suomessa eli saamelaisia) joskus jälkeen vuoden 2 000 ennen ajanlaskun alkua.

Eräs perustavanlaatuinen erohan näiden maagisten toimintatapojen välillä on kärjistettynä se, että shamaani toimii lähinnä intuition ja vaiston varassa. Vaikka hänellä on omat vakiintuneet rituaalitapansa, ei niiden kaavamaisuus kata vielä loitsuja: shamaani kehittää loitsun tarpeen tullen tarvittavista perinneaineksista. Tärkeintä ei myöskään ole se, mitä tai miten sanotaan, vaan kuka sanoo. Tietäjyydessä taas tärkeintä ei ole enää niinkään sanojan oma voima kuin loitsun sanoihin ja sen muotoon sisältyvä voima.

Suomalaiseen tietäjyyteen liittyy myös kalevalamitan kehittyminen. Sen kanssa yhteneviä piirteitä tavataan mm. balttilaisilta kansoilta ja mordvalaisilta.