
TAMMI
Quercus robur
© Ytimennävertäjät
Ulkomuoto
Tammen ulkomuotoa tuskin tarvitsee tarkemmin kuvailla; kaikki tuntevat
tämän massiivisen kauniin puun, jonka oksisto luo puusta taideteoksen.
Avoimella paikalla kasvaessaan tammella on leveä, alhaalta asti oksainen
latvus. Oksat kasvavat alhaalla miltei vaakasuorassa ja ovat poikkeuksellisen
paksuja. Tammi kasvattaa saarnin lailla vahvan paalujuuren ja siksi se pysyy
pystyssä kovissakin myrskyissä. Erityisen vanhat tammet saattavat olla koko
runkonsa pituudelta onttoja, mutta silti elinvoimaisia. Tammen kuori on
ainoastaan nuorilla yksilöillä sileä ja muodostaa nopeasti puulle
tyypillisen rosokaarnan, joka vanhemmilla puilla saattaa olla hyvinkin
paksu. Tammenterhot ovat monille metsäneläimille elintärkeää ravintoa
ja närhet ja oravat levittävät tehokkaasti puuta yllättäviinkin paikkoihin.
Tammi kasvattaa ensin juurtaan, joten pientäkin tammentainta voi olla
vaikea siirtää alkuperäisestä kasvupaikastaan. Ravinteikkaassa maassa
tämä hidaskasvuiseksi luultu puu kasvaa nopeasti. Viidenkymmenen vuoden
iässä tammi saattaa olla jo 20 metriä korkea. Tammi kasvaa myös ahkerasti
paksuutta, joskin paksuuskasvu hidastuu vanhemmiten. Tammi voi saavuttaa
jopa kolmentoista metrin ympärysmitan ja iäksi sille saattaa kertyä 900 vuotta.
Kasvilääkintä
Nuorten tammenoksien kuorta voi käyttää rohtona ulkoisesti kylmettymiin
ja tavallisimpiin jalkavaivoihin, sisäistä käyttöä ei suositella suoliston
ärtymisvaaran takia. Tammenterhoista jauhettu jauho on terveellinen lisä
leivissä ja kahvissa. Rohtojen valmistuksessa rauta-astioita ei saa käyttää,
eikä rohtoihin saa sekoittaa alkaloidipitoisia aineita tai suolaa.
Tarinat ja uskomukset
Tammi on yksi monista viisaudelle ja voimalle pyhitetyistä puista.
Viikingit arvostivat sitä monien ominaisuuksien vuoksi, mutta lähinnä
tammi oli heille Thorille omistettu laivanrakennusaine, joka piti heidät
pinnalla kovissakin myrskyissä. On merkillepantavaa, että skandinaavien
ohella tammea kunnioittivat pyhänä puuna myös mm. kreikkalaiset, keltit,
germaanit ja roomalaiset. Komealla ulkomuodollaan tammi on saanut ihmiset
helposti puolelleen. Monissa maissa se on yhdistetty johonkin voimalliseen
taivaan- tai ukkosenjumalaan; Thoriin, Jupiteriin ja Perkunakseen.
Ukkosen liittäminen tammeen on ymmärrettävää; salama iskee useammin
tammeen kuin muihin puihin, lähinnä siksi, että tammet kasvavat omissa
oloissaan aukeilla paikoilla.
Tammen ajatellaan olevan luonteeltaan
suojeleva ja niinpä sen suojiin on hakeuduttu hädän hetkellä neuvoa
kysymään. Myös Robin Hood etsiytyi tammen alle joukkojaan keräämään,
tämä legendan tammi oli vielä muutama vuosi sitten pystyssä, mutta
lopulta turistit kiskoivat siitä tarpeeksi oksia matkamuistoksi ja
ontto vanhus kaatui. Myös muut metsän suojelijat liitetään tammeen,
niinpä tammen suojeluksessa ovat myös Herne the Hunter, Pan ja Hermes.
Tammen runkoon kaiverrettiin Brittein saarilla aurinkopyörä, neljään
osaan jaettu ympyrä, jonka tarkoituksena oli yhdistää puu maan jumaliin
ja pitää se pystyssä. Tapa on hyvin vanha, ilmeisesti jo druidit
harrastivat sitä. Druidit arvostivat tammea kaikkia muita puita
enemmän ja mikäli tammen oksilla kasvoi misteliä, puu muuttui
erityisen pyhäksi. Tämä johtui siitä, että siinä missä tammi
itsessään edusti Esus-jumalan voimaa ja energiaa, mistelin
valkoiset marjat edustivat jumalan spermaa. Niinpä tammi oli
miehisen lisääntymiskyvyn symboli.
Omat elämykseni
Kyllä tammi on sijansa pakanan elämässä hyvin ansainnut, vaikka sen arvostus
joskus viekin huomiota muilta yhtä arvokkailta puilta. Tämä on se puu, joka
edelleen vetää druidi-oppilaita luokseen ja niinpä etenkin nuoret, miespuoliset pakanat
tuntevat puun omakseen.
Minä pidän tammista myös, etenkin niiden oksien epätavallisesta kauneudesta.
Ihailen niitä mieluiten talvisin, kun oksilla on lunta ja tammen musta muoto
piirtyy hätkähdyttävän selkeänä esiin. Haen tammelta erityisesti fyysistä voimaa,
elvytystä voipumisen hetkellä. Nykyinen asuntoni sijaitsee tammen läheisyydessä, joten
aina kovasti perkeltäessä vien tammelle uhrin ja pyydän suojelusta talolle.
Vahvistu.
Muut Puiden olemuksen tekstit
Puun päivä 27.9. /
Puiden ja metsän lähestyminen /
Haapa /
Kataja /
Koivu /
Kuusi /
Lehmus /
Leppä /
Mänty /
Omenapuu /
Orapihlaja /
Paju /
Pihlaja /
Pähkinäpensas /
Saarni
|