Ulos kaapista

© Pakanatieto-yhdistys ry

Pakanuuden tunnustaminen ääneen ja näkyvästi on edelleen ongelmallista Suomessakin. Ongelmallista siitä tekee lähinnä asiallisen tiedon puute, ihmisten ennakkoluulot ja myös pakanoiden itsensä haluttomuus tulla nk. ulos kaapista. Kenenkään ei olekaan pakko julistaa uskontoaan muille; asia ei sinällään kuulu kuin tuon uskonnon harjoittajalle ja ehkä hänen perheelleen. Koska pakanuudessa käännytys on vieras ajatus, ei myöskään synny tarvetta aggressiivisesti julistaa uskontoaan kenellekään.

Mutta pakanatkin kokevat kuitenkin uskontonsa eri tavoin ja poikkeuksetta suhtautuvat siihen myös vakavasti, olennaisena osana elämää. Ei siis ole mikään ihme, että maailmalla suosiota ovat niittäneet ns. pagan pride -kulkueet, jotka nostattavat pakanoiden ylpeyttä uskonnoistaan ja rohkaisevat myös uskontojen väliseen kommunikaatioon. Jokaisen tulisi olla iloinen uskonnostaan, eikä mikään tuuleta niin hyvin vanhoillisia näkemyksiä kuin näkyvyys katukuvassa ja mediassa.

Moni pohtii kaapista ulos tulemista pitkään ja tarkkaan. Ei tarvitse olla kysymys siitä, että julistettaisiin näyttävässä kulkueessa uskontoaan tai mentäisiin puhumaan siitä televisioon. Oman perheen ja lähipiirin pelätyt reaktiot voivat olla jo nekin tarpeeksi huolestuttavia. Koska pakanan ei ole syytä rikkoa sosiaalisia piirejään uskontonsa ilmitulolla, onkin hyvä harkita sanomisensa tarkoin ja pyrittävä löytämään sellainen ilmaisutapa ja -tilanne, joka on luonteva. Töksäyttäminen ei ole välttämättä paras tapa kertoa pakanuudestaan ihmisille.

Työpaikoilla pakanuus saattaa olla todellinen kuuma peruna, jos pakana ei esim. osallistu pikkujouluihin tai pyytää lomapäiviä päiväntasauksille ja -seisauksille. Silloin huhut lähtevät helposti kulkemaan jo ennen kuin pakana on asiaa itse ottanut esille. Kaikkein helpoin tapa on kertoa työnantajalle ja työtovereille suoraan pakanuudestaan heti alussa, jos pelkää näin käyvän. Ihmisen uskonnollinen vakaumus ei tosin kuulu ulkopuolisille, joten kertominenkin on tietysti täysin vapaaehtoista.

Välttämättä työpaikalla kukaan ei edes huomaa mitään epätavallista, mutta pakanat saattavat pelätä menettävänsä työpaikkansa tai työtovereidensa luottamuksen asian tullessa ilmi. Pakanat eivät yleensä ulkonäöltään tai käyttäytymiseltään poikkea mitenkään muista ihmisistä, mikä itsessään pienentää tarvetta korostaa omaa "erilaisuuttaan". Toisaalta, jos kukaan ei koskaan työpaikoilla asiasta puhu, ei voida olettaa että uskonnollinen tasavertaisuuskaan toteutuisi.

Erilaiset pakanauskonnot ovat hyvin suosittuja tämän hetken maailmassa, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö uskontojen ja niiden harjoittajien määrä kasvaisi yhä. Suomessakin olemme kokeneet pakanauskontojen huomattavan suosion kasvun 90-luvun loppupuoliskon aikana, eikä tuota virtausta näytä hidastavan mikään. Tästä seuraa automaattisesti se, että uskonnollinen tasavertaisuuskin kehittyy huimaa vauhtia; tilanne on nyt ehkä huono, mutta jo viidessä vuodessa se saattaa olla radikaalisti parempi.

Paitsi pakanuuden näkyvyys mediassa, myös asiallisen tiedotuksen lisääntyminen saattaa omalta osaltaan olla ratkaisevassa asemassa pakanuuden uskottavuuden säilyttämisessä. Juuri tämä uskottavuus-kysymys tulee vastaan etenkin alaikäisten pakanoiden kohdalla, joilla on monesti tarve nimenomaan julistaa uskontoaan suureen ääneen, vaikka tietomäärä "omasta uskonnosta" olisikin vielä sangen vähäistä.

Toisaalta, alaikäisten pakanoiden kohdalla myös kynnys uskonnollisen suuntansa tunnustamiseen kasvaa korkeutta. Kaveripiirissä asiasta voidaan ehkä puhua, mutta vanhemmille asiasta ei haluta kertoa, kenties konfliktin pelossa. Tämä taas entisestään mystifioi pakanuutta, sillä kun vanhemmat saavat tietää lapsensa salailevan jotain, on heidän ensireaktionsa yleensä epäilevä. Tämä puolestaan ei ole sen enempää alaikäisen pakanan kuin yleensä pakanuudenkaan kannalta hyvä asia.

Internetin huikaisevien tietomäärien keskellä surffaava ihminen on melkolailla vapaata riistaa, eikä kukaan valvo esim. web-sivujen asiapitoisuutta. Siksi yhä kasvavassa määrin syntyy sivustoja pakanuudestakin sellaisissa käsissä, joilla ei välttämättä ole tarpeeksi tietoa asiasta itselläkään. Hyvin usein tällaisia sivustoja tekevät erittäin nuoret henkilöt ja ne kiertävät kaveripiirissä laajastikin. Yhdelläkään pakanayhdistyksellä ei ole resursseja kaiken vääristyneen informaation korjaamiseen, joten kontrolli voi toimia ainoastaan surffaajan itsensä päässä. Lapsensa uskonnosta tietoa etsivien vanhempien kannalta tilanne on siis erittäin huono, jos perustietoja ei ole ja ainoana suuntamerkkinä on esim. vain sana "wicca".

Pakanayhdistykset ovat tarttuneet kuitenkin tähän, ja siksi asiallista tietoa kannattaa hakea nimenomaan rekisteröityjen yhdistysten sivuilta. Yhdistykset myös neuvovat kysyjiä mielellään, ja jos alaikäinen ihminen on pakanuudesta todella kiinnostunut, hän voi huoltajiensa luvalla liittyä johonkin yhdistykseen jäseneksi. Tämä takaisi tuolle alaikäiselle luotettavan tiedonsaannin sekä turvallisen väylän pakanuuteen.

Kun pohditaan pakanuutensa tunnustamista ulkomaailmalle, voidaan myös hyödyntää pakanayhdistysten valmiita tietoresursseja, esitteitä ja infopaketteja. Näiden pohjalta voidaan koostaa selkeä ja asiallinen selvitys uskonnosta halutulle taholle. Tärkeintä on, ettei julista sellaisia asioita pakanuudesta faktoina, jotka eivät sitä todellisuudessa ole, ja ettei kaapista ulos tulollaan halua pelkästään järkyttää lähipiiriään.

Perustuslaki takaa jokaiselle uskonnonvapauden, ja vaikka lähipiiri sitten järkyttyisikin pakanuudesta, on turha antaa ulkopuolisten ennakkoluulojen painostaa tai muuttaa omaa käytöstä. Jokaisella on oikeus uskoa tavallaan, tapahtuipa se sitten hiljaisesti omissa oloissaan tai pagan pride -kulkueessa juhlien.



Muut tekstit Pakanatieto-sivuilla
Uusimmat kirjoitukset
USKONNONVAPAUS:
Uskonnollinen tasavertaisuus / Katsomuksellinen tasavertaisuus
LASTEN USKONNONVAPAUS:
Uskonnonvapauslain ikärajat / Alaikäisen uskonnonvapaus / Lainsäädännön puolueellisuus / Uskonnonopetus peruskoulussa / Ahdaskatseinen vai avarakatseinen kasvatus? / Perheen katsomuksellinen yhtenäisyys
PAKANA JA KIRKKO:
Uskonto ja kulttuuri / Tapakristityt / Kirkkoon kuuluminen / Kirkosta eroaminen / Pakana kristillisissä tilaisuuksissa / Seksuaalinen tasavertaisuus ja uskonto / Kansankirkko vai valtionkirkko?
PAKANUUS:
Pakanuuden määritelmä / Pakanuuden UKK / Yksilölliset pakanauskonnot / Ulos kaapista / Pakanayhdistykset
LISÄÄ AJATTELEMISTA:
Wiccan rekisteröinnistä / Profeetta Muhammedia esittävistä pilakuvista / Saatananpalvonta
MUUALLA JULKAISTUA:
"Nuorisosatanismi" nimityksenä /


Hyödyllisiä linkkejä


Takaisin Pakanatieto-yhdistyksen pääsivulle