Perheen katsomuksellinen yhtenäisyys

© Pakanatieto-yhdistys ry

Uskonnonvapauslakia säädettäessä uskonnollisen täysivaltaisuuden korkeaa ikärajaa (18 vuotta) perusteltiin ”perheen katsomuksellisella yhtenäisyydellä”. Tämä perustelu ei ole aivan ongelmaton, joten käsittelemme sitä seuraavassa.

Mikäli lapsen uskonnollinen herääminen tapahtuu ennen juridista täysi-ikäisyyttä ja hänen uskonnollinen suuntautumisensa poikkeaa hänen vanhempiensa vastaavasta, saattaa seurata tilanteita, joissa lapsen uskonnonvapautta rajoitetaan. Jos esimerkiksi lapsi kiinnostuu jostakin vähemmän tunnetusta (ja siksi vanhemmissa huolestumista tai jopa pelkoa aiheuttavasta) pakanauskonnosta, vanhemmat eivät välttämättä suvaitse tai ainakaan rohkaise hänen valintaansa.

Ehkä lapsi ei uskalla edes kertoa vanhemmilleen kiinnostuksensa kohteena olevasta uskonnosta tai maailmankatsomuksesta, mikä sinänsä jo kielii tukahduttavasta kasvatuksesta. Tietysti lain silmissä vanhemmat voivat kuitenkin syyllistyä uskonnonvapauden rajoittamiseen ainoastaan silloin, jos lapsi uskaltaa kertoa heille suuntautumisestaan ja he sen sitten ääneen tyrmäävät. Kertoipa sitten lapsi eriävästä maailmankatsomuksestaan tai pysyipä pelosta vaiti, on perhe kummassakin tapauksessa ”katsomuksellisesti yhtenäinen” vain ulospäin: yhtenäisyys on pelkkä kulissi, jonka takana piilee uskonnollisuudeltaan tukahdutettu ja uskonnonvapaudeltaan rajoitettu lapsi.

Tätä taustaa vasten on kyseenalaistettava se näkemys, jolla perusteltiin uskonnollisen täysivaltaisuuden säilyttämistä kahdeksassatoista ikävuodessa: "Alaikäiset olivat usein alttiita uskonnolliselle ja maailmankatsomukselliselle manipuloinnille, joten 18 vuoden ikärajaa pidettiin perusteltuna eroamis- ja liittymisikänä myös alaikäisen suojelun kannalta. Niin ikään perheen katsomuksellisen yhtenäisyyden turvaaminen puolsi ehdotettua ikärajaa." (Seppo, Juha: Uskonnonvapaus 2000-luvun Suomessa)

Sen lisäksi, että perheen katsomuksellisen yhtenäisyyden turvaaminen saattaa pahimmillaan olla kulissi, jonka takana lapsen uskonnonvapautta rikotaan, on otettava huomioon myös alaikäisen alttius manipuloinnille – mutta uhka tulee todellisuudessa eri suunnasta kuin lainsäätäjät pelkäävät. Kuten kirjoituksessa Uskonnonvapauslain ikärajat todettiin, lapsella ei ajatella voivan olla omaa uskontoa ennen 15 vuoden (vanhempien suostumuksella) tai 18 vuoden ikää. Kenen manipuloinnin armoilla lapset sitten tähän saakka ovat? Huoltajiensa.

Lainsäätäjät eivät kuitenkaan ole tähän saakka pitäneet "uskonnollisena tai maailmankatsomuksellisena manipuloimisena" lapsen kasvattamista vanhempien tai muiden huoltajien uskonnon ja arvomaailman mukaisesti. Tätä aihetta käsitellään tarkemmin kirjoituksessa Ahdaskatseinen kasvatus.

Pikemminkin perheet olisivat huomattavasti yhtenäisempiä silloin, jos erilaisuutta suvaittaisiin ja jos lapsi saisi valita itselleen juuri sen uskonnon, mistä on kiinnostunut. Nykyisessä laissa on vaarana, että näennäisen yhtenäisissä perheissä eletäänkin todellisuudessa uskonnonvapautta tukahduttavassa hengessä, koska vanhemmat voivat estää ja jopa pakottaa lastaan uskonnollisten valintojen suhteen.

Pakotus on myös lopulta aina turhaa: lapsen jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa voi olla pakotettu, mutta sisäinen maailma ja maailmankatsomus eivät kuitenkaan noudata vanhempien tahtoa. Lienee sanomattakin selvää, että pakotettu lapsi ei koe vanhempiensa kanssa kovinkaan voimakasta yhtenäisyyden tunnetta.



Muut tekstit Pakanatieto-sivuilla
Uusimmat kirjoitukset
USKONNONVAPAUS:
Uskonnollinen tasavertaisuus / Katsomuksellinen tasavertaisuus
LASTEN USKONNONVAPAUS:
Uskonnonvapauslain ikärajat / Alaikäisen uskonnonvapaus / Lainsäädännön puolueellisuus / Uskonnonopetus peruskoulussa / Ahdaskatseinen vai avarakatseinen kasvatus? / Perheen katsomuksellinen yhtenäisyys
PAKANA JA KIRKKO:
Uskonto ja kulttuuri / Tapakristityt / Kirkkoon kuuluminen / Kirkosta eroaminen / Pakana kristillisissä tilaisuuksissa / Seksuaalinen tasavertaisuus ja uskonto / Kansankirkko vai valtionkirkko?
PAKANUUS:
Pakanuuden määritelmä / Pakanuuden UKK / Yksilölliset pakanauskonnot / Ulos kaapista / Pakanayhdistykset
LISÄÄ AJATTELEMISTA:
Wiccan rekisteröinnistä / Profeetta Muhammedia esittävistä pilakuvista / Saatananpalvonta
MUUALLA JULKAISTUA:
"Nuorisosatanismi" nimityksenä /


Hyödyllisiä linkkejä


Takaisin Pakanatieto-yhdistyksen pääsivulle